perjantai 25. maaliskuuta 2011

Kaikki tai ei mitään, vai oliko se yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta?

Huaaaaah, huomenta näin melkein puolentoista vuoden jälkeen.


Näin aamutuimaan (klo.15.32) on hyvä aloittaa mietiskely ja muistelmien kirjoittaminen.

Mietin kylläkin kovasti että aktivoituisinko blogin kirjoittamisessa, vai
vaihtaisinko vain ajatuksia yksityisesti vihkoni kanssa?

Perustelut puolin ja toisin:

Blogia vastaan:

-Jokainen teksti vaatii minulta enemmän aikaa. Täydellistä tekstivirtaa ei pääse syntymään, koska kritisoin/luen uudestaan ja uudestaan lauseita joita kirjoitan. Tämä tietysti siksi että ajatuksissani näen jonkun toisen ihmisen lukemassa tekstiäni ja...nauravan minulle.

-Blogien kaupallistuminen. Jopa yläpalkissa lukee "Ansaitse rahaa".

-Julkinen itsensätutkiskelu on hämmentävää.

-Sensuuri.


Blogin puolesta:

-Koska jokainen teksti vaatii enemmän aikaa, pystyn hyvin tässä ja nyt myös
jäsentelemään ajatuksiani. Monesti ajatukset harhautuvat ihan väärille raiteille
esim. jos on vessahätä.

-Julkinen itsensätutkiskelu on hämmentävää, mutta on myös kiva jos syntyy keskusteluita, väittelyitä tai ihan vain sananvaihtoa arkipäiväisistä asioista jonkin blogitekstin pohjalta.

-On totta että sensuroin tekstejäni. En kirjoittaisi tänne ihmisten täydellisiä henkilötietoja, en henk.koht. juoruja, en mustasukkaisia fiiliksiäni, en kateellisia ajatuksiani -suoraan.


Puolesta voitti. Voitan myös sensuurini sillä, että MINÄ tiedän aina teksteissä mistä tai kenestä puhun.

Eniten blogeissa hämmentää kyllä se että näissä teksteissä en monestikaan kirjoita itselleni vaan muille. Oletan automaattisesti että joku muukin lukee tämän tekstin. Jos kirjoittaisin itselleni (jota olen myös tehnyt paljon ks. aikaisemmat tekstit), se näyttäisi kirjoitettuna luultavasti tältä:


"Tänään en meinannu jaksaa nousta ylös. Ei sillä että ois huono päivä, mutta oli vaan kiva nukkua ja nähdä kaikenlaisia unia. Ei enää oikein muista kaikkia unia niin hyvin, mutta muistan että ne oli mielenkiintoisia ja kivoja. Ei mitään liskodiskoja.

Ajattelin tänään taas rahaa. Kysyin kämppikseltäni että mitä kivaa voisin tehä tänään ilman rahaa? Kämppis vastasi että ei oikein mitään. Mulle tuli vähä surullinen olo."

Mutta jos ajattelen taas julkisen kannalta, teksti olisi luultavasti näyttänyt tältä:

"Tänään 25.03.2011 nukuin auvoisen pitkään, eli iltapäivään asti. Olen tehnyt niin jo monta viikkoa. Se on mukavaa, rentouttavaa ja hyvää aikaa unille ja ajatuksille.

-Sitten tulee n. minuutin mittainen tauko, jonka aikana mietin että mitä aihetta lähtisin tässä blogitekstissä pohtimaan. Tässä se olisi varmastikin unista.-

Sananvaihto kämppikseni kanssa:

Minä:
Tänään onki perjantai! Tekis mieli tehä jotain kivaa, mutta ei oo rahaa. Mitähän kivaa mä voisin tehdä ilman rahaa?

Kämppis:
No et oikein mitään.

Minä:
Niin....

"


Muttamutta olise teksti kirjoitettu minulle tai muille, kaikesta huolimatta tunsin iloa, myötähäpeää ja kaikkea siltä väliltä kun luin vanhoja tekstejäni. Huomaan niiden kautta kasvuni hyvässä ja huonossa. Monesti unohdan itselleni hokemia opetuksia kun vuodet vierii eteenpäin, mutta täältä blogista voin löytää ne uudelleen. Ajatuksia on kiva säilyttää, mutta vielä kivempaa niitä on jakaa muiden ihmisten kanssa.

Terveisin:

Maailmaa vihaan
Maailmaa rakastan
En maailmaa
Ihmisiä
Rakastan.

Ps. Huomaan että käytän nykyään paljon kiva -sanaa.

Ei kommentteja: