Ahistaa kun tuntuu että aika loppuu kesken. Ei saisi nököttää paikallaan, vaan kokoajan tulisi käyttää aikaa hyödyllisesti. Kaikesta huolimatta minä istun koneella, kun pitäisi käydä kelalla (no..käyn siellä myöhemmin), ja sängyn päädyssä olisi odottamassa iso pinkka monistepaperia TAMKin aloitustehtäviä varten. Mitä enemmän muistutan tekemättömistä asioista itselleni sitä vähemmän saan aikaan, joten täytyy vaan aloittaa jostain. (Tämän jälkeen suljen koneen ja tiskaan)
Muuttolaatikoita kerääntyy hirvittävän paljon, ja soluhuoneeni on 11 neliötä. Huhhuh. Toivottavasti löydän kivan yksiön ensi vuodeksi.
Tottapuhuen, ainut asia mikä minua todella nyt huolettaa on se, että jos pesen olohuoneen maton en jaksa nostaa sitä märkänä kuivumaan naruille. ehehehhee.
Life is life, nanaananana.
.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti