Etsimässä elämäänsä.

Puhhuijaa.

Vatsa täynnä, ja hippusellinen unihiekkaakin jo silmissä. Kirjoitan tämän, ja torkun sen jälkeen muutaman tunnin.

Eilen olin generaattorilla 5-vuotisjuhlilla. Tarkastin Sotkamo-postin, ja siellä ei ollut muuta kuin aku ankkoja ->eli en ollut periaatteessa kutsuvieras vaan kuokkavieras. Olokin kyllä oli sen mukainen (pieniä hetkiä lukuunottamatta). Joskus niin tärkeä paikka minulle oli vieras ja ennenkaikkea etäinen. Ihmiset, tutut naamat, jotka lemmityn aikaan näin lähes päivittäin, ovat nyt siirtyneet uusiin projekteihin ja uutten ihmisten,yhteisöjen keskelle.

Varsinkin hellyys ensemblen esiintyessä vierähti kyynel tai pari poskelle, ja kurkkuun juuttui karvas palanen. Sen nielemiseen meni paljon viiniä.

Kuitenkaan en voisi kuvitella, että olisin jäänyt Kajaaniin ja generaattorille. Tampereesta on jo muodostunut minulle niin läheinen, ja siellä muodostan vinhaa vauhtia uutta yhteisöä ympärilleni. Yksin en osaisi olla.

Tällä hetkellä tunnen enimmäkseen vain kateutta, ja se on puuduttavaa. Olen miettinyt keinoja päästäkseni siitä eroon, ja vakuutellut itselleni, että minut otetaan aina ystävällisesti vastaan generaattorilla, vaikka jäinkin "yhdenprojektin vierailijaksi". Vierailijana on vain niin inhottavaa.

Sitten kun 2100-sarjan festivaali on ohi. Ihmiset jatkavat omilla raiteillaan, ja minun junani tuskin enää pysähtyy generaattorilla.

Perhaps we meet again
In a black cave
There where we can speak
The pain inside me
Flows away
When you're far away